tiistai 23. elokuuta 2016

Sieniä,sieniä

Pari päivää sitten oli sateista, mutta ei se sienestysreissua haitannut ( ainakaan alkuun). Lopulta oli vaatteet niin märkänä, että päätin jatkaa joku toinen kerta.
Kankaalta löytyikin jo aika monia sieniä. Haperoista en välitä, joten en kuvannut niitä.




Sieniretki alkaa ja märkää on.






















































Sienellä ei ole kovin herkullinen nimi: limanuljaska. Ihan syötävä sieni, vähän hapahko maultaan. Itse poistin limakalvon sienen päältä jo metsässä, eipähän sotki ämpäriä.
Nämä sienet kasvoi pienen niityn reunalla.

























Ruskoorakas on hyvä sieni. Sienen tunnistaa hyvin piikkisestä alapinnasta. Tämä herkku kasvoi isojen , vanhojen kuusien alla.

























Nyt tuli vaikeus: männyn- vai kuusenleppärousku. Ehkä kuitenkin kuusenleppärousku, sillä kyseistä puuta kasvoi ihan vieressä. Tämä on hyvä ruokasieni ilman esikäsittelyjä. Valitettavasti vain usen toukkainen. Onneksi löysin puhtaita ja kauniitakin sieniä.






Kngasrousku kasvaa nimiuskollisesti kangasmetsässä, aika kuivassakin maastossa. Maultaan hieman kirpeä sieni täytyy ryöpätä ennen käyttöä.

















































Karvarousku, ei ehkä kaikkein paras kuva kyseisestä sienestä. Tämä sieni myös vaatii ryöppäyksen ennen käyttöä.





Herkkutatti. Kasvukausi jatkuu, vaikka ollaan jo elokuun loppupuolella.



















































Kngastatista tuli hieman epätarkka kuva. Nämä sienet alkoivat olla jo hieman liian iäkkäitä sieniämpäriin, muutama hyvä vielä löytyi.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Satoa

Elokuu lähestyy puolta väliä ja luonnonantimet ovat runsaimmillaan. Metsä- ja puutarhamarjat ovat kypsyneet. Pomintaa vain haittaa tämänhetkinen sää. Vettä sataa melkein joka päivä ja myrskyiset tuulet varistavat marjoja maahan.
Kuvasin puutarhasta viinimarjat.




















Mustaherukka





Punaherukka






























Valkoherukka

Villimarjoista kuvissa on vadelmat.
























Tässä keltainen villivadelma. Marjassa on tosi hienostunut maku.

























Ja punainen sellainen.

























Viljapeltokin alkaa hieman kellertyä.

Lumeton helmikuun loppu

 Kyllä on ihmeellinen helmikuun loppu, sillä lämpötilat ovat koko ajan plussan puolella. Lämpimän sään takia lumet ovat melkein kaikki sulan...