No niin, parin päivän päästä Vappu.Ei uskoisi, kun ulos katsoo. Lunta vielä maassa ja öisin pakkasta.Pari päivää sitten oli aivan mahdoton lumisade ja kova tuuli. Peipposet yrittivät etsiä jotain syötävää ainokaisesta sulasta laikusta tiellä ja kuovit kahlasivat lumisella pellolla.
Tänään on jopa aurinko näyttäytynyt ja ensimmäisen kimalaisenkin näin. Sen verran on kevättä rinnassa, että yritän vielä ehtiä kasvattamaan astereita ja samettiruusuja. Kukkapurkista pilkistää jo sirkkataimet.
Kellarista tuotu lakritsijuuri ja sitruunamelissa kukoistaa ikkunalaudalla. Aurinkoa odotelessa, muutama kuva:
Tällaista pari päivää sitten.
Ihan lumiukkokeli
Ja tällaista tänään.
Ajankohtaisia kuvia ja kommentteja sekä luonnosta että puutarhasta Sievin Kiurunkankaalta
lauantai 29. huhtikuuta 2017
maanantai 10. huhtikuuta 2017
Lunta ja vettä
Huhtikuun kymmenes päivä, ei oikein tunnu siltä. Eilen satoi lunta niin paljon, talvinen tunnelma. Nyt tänään taas sataa vettä kuin syksyllä. Pitäisi olla kevät.
Monet muuttolinnut on jo tulleet. Töyhtöhyyppä, joutsen, kiuru, mustarastas ja peipponen. Aika karua on varmaan niilläkin, tällaisessa säässä.
Pääsiäisviikon kunniaksi tuli tehtyä narsissiasetelmia ulos, no näin kävi. Lumihuntu päälle, onneksi nämä kukat kestää kylmyyttä.
Kevät keikkuen tulevi, uusi lumi vanhan surma, siinä pari vanhaa sanontaa, jotka sopii tähän tilanteeseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Lumeton helmikuun loppu
Kyllä on ihmeellinen helmikuun loppu, sillä lämpötilat ovat koko ajan plussan puolella. Lämpimän sään takia lumet ovat melkein kaikki sulan...

-
Lunta, vettä, lunta, vettä....no pääasiassa vettä. Sellaisia on ollut marraskuun viimepäivät. Pari päivää sitten mittari näytti plus kahdeks...
-
Huh hellettä, sitä on nyt riittänyt koko Suomeen. Lämpöä on ollut 30 asteen molemmin puolin, eikä vesisateesta juuri tietoakaan. Eilis illan...
-
Hups, kun aika rientää. Kesäkuu tuli ja meni aika vauhdilla ja hellettä riitti. Koko Suomi sai nauttia auringonpaisteesta. Osittain alkoi ol...