maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ensimmäiset korvasienet

Kesäkuu on edennyt melkein puoleen väliin ja nyt vasta on saanut ensimmäisen korvasienisadon, joka oli aika vähäinen. Kylmä ja kuiva kevät on tehnyt tehtävänsä. Korvasieniä löytyy vähän myös ihan omalta kankaalta . Olen myös yrittänyt kasvattaa niitä jättämällä sienen juuririhmastoa uusille sopiville paikoille.


























Sää viime aikoina on ollut ihanan lämmin, mutta muutos kylmempää tuli eilen ja tänään saa suojakseen laittaa jo kevyt toppatakin. Tuuli on kylmä ja kova.
                                                                                                                                                               
Metsäpolkuretkellä huomasin mustikan olevan kukassaan, riittääköhän pölyttäjiä?
 
                             































 
Myös metsätähti ja ketunleipä kukki.

                                                                                   




 Metsämansikka kukkii myös komeasti.



 Kuusen uudet vuosikasvut ovat kauniin vaalean vihreät.



Metsäplun ympäristö vihertää jo kivasti ja tottakai ensimmäiset sääsketkin inisi ympärillä.                                                                                              

Lumeton helmikuun loppu

 Kyllä on ihmeellinen helmikuun loppu, sillä lämpötilat ovat koko ajan plussan puolella. Lämpimän sään takia lumet ovat melkein kaikki sulan...