Kalenteri on käännähtänyt syyskuun puolelle melko aurinkoisissa merkeissä. Auringonpaisteen sekaan on tullut muutamia runsaita kuurosateita. Olemme saaneet tänne pohjanmaalle jo pari hallayötä, onneksi ei kuitenkaan kovaa pakkasta. Syksy tulee, ei voi mitään. Sateisen kesän jälkeen on hiukan haikea olo. Tässä se oli koko kesä. Elokuun hellepäivät hiukan piristi, mutta ei auta kuin odottaa ensi kesää.
Kuvakavalkaadiin olen ottanut viimehetken kukkijoita.
Punahattu neitoperhosen kera. Perhosia on näkynyt vähän. Pihapiirisssä olen päiväperhosista nähnyt vain nokkos-, sitruuna-, neito- ja suruvaippaperhosen.
Sineraaria l. senetti l. cineraria (Pericallis + hybrida) on päässyt kukkimisvauhtiin vasta näin loppukesästä. Tätä kukkaa myydään usein kesäkukaksi, mutta itse talvetin sen kellarissa ja hyvin jaksaa kukkia myös seuraavana vuonna. Reunoilla kasvavat muratit ovat myös viime vuodelta.
Tiikerinlilja (Lilium lancifolium) on perinneperenna. Oikeastaan se kuuluu ehdottomasti tänne kukkapenkkiin. Tiikerinlilja on kivan oranssi väriläiskä näin syksyllä muiden kukkien kuihtuessa.
Kultanauhus (Ligularia wilsoniana) on upeasi kukkiva perenna. Olen kyllä miettinyt, että olisiko suhkulähteen vieressä loistava perenna kuitenkin soihtunauhus (ligularia X hessei). Täytyy alkaa tutkimaan asiaa...
Tarhakellokärhö Arabella loistossaan.
Syyshortensia (hydrangea paniculata"Grandiflora") kukkii upeasti. Myöhemmin kukat muuttuvat vaalean punertaviksi. Sitä odotellessa...heippa!
Ajankohtaisia kuvia ja kommentteja sekä luonnosta että puutarhasta Sievin Kiurunkankaalta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kuumaa
Heinäkuu on kulunut joutui helteessä. Kuumuutta on jatkunut kolme viikkoa ja sadetta vain vähän. Lämmön vuoksi puutarhan kukat kukkivat nop...
-
Lunta, vettä, lunta, vettä....no pääasiassa vettä. Sellaisia on ollut marraskuun viimepäivät. Pari päivää sitten mittari näytti plus kahdeks...
-
Illat pimenevät jo seitsemän aikaan , joten on tunnelmallista sytyttää ulkotulia ja kynttilöitä. Syksyn piristykseksi voi tehdä myös koriste...
-
Syyskuun ensimmäinen päivä, takana kaksi pakkasyötä ja mitenkä ensi yönä? No kesä oli mitä ihmeellisin: kun oli kylmää sitä jatkui monta vii...