Voi onnea! Tämä vuosi tulee olemaan mustoissa mahtavana sienivuotena. Olen jo moneen otteeseen käynyt sienestämässä ja aina vain satoa riittää. Ensin tatteja ja kanttarelleja ja nyt on rouskujen vuoro. Erikoisen lämmin kesä ei sittenkään tuhonnut sienirihmastoja.
Kiurunkankaan pieni metsäpolku kiemurtelee varvikossa.
Polunmutkassa komeilee hienosti sammaloitunut kivi.
Lintutorni maastoutuu hyvin luontoon.
Kaevarouskuja on paljon.
Ja puniikkitatteja.
Pikku puniikki.
Vähän oudompi tuttavauus, nokitatti.
Metsässä kulkeminen on niin terapeuttista. Maisemat vaihtuvat ja vuodenaijat näkyvät hetkessä. Tässä on kuva perinnebiotoopista. Isot kuuset antavat kivan varjon sammaleisille kiville. Jossain piti olla lampaatkin, mutta ei näkynyt.
No löytyihän ne....
