Kylmää on ollut, mutta niin on rakennusmiehet vaan paiskineet töitä ja noin parin viikon aikana rakentaneet holvisaunan jo harjakorkeuteen.
Tästä se kaikki alkoi....rinteeseen tehtiin kunnon monttu.
Pohjan valumuotteja
Valuhommat käynnissä.
Kylmää, lumista ja märkää...ei kovin ihanat työskentelyolosuhteet.
Nyt jo harjakorkeudessa.
Ulkosaunaa mietitttäessä päädyimme betoniseen holvisaunaan. Pihan vieressä oleva rinne oli sopiva paikka sille ja sauna maastoutuu varmasti hyvin maisemaan.
Ajankohtaisia kuvia ja kommentteja sekä luonnosta että puutarhasta Sievin Kiurunkankaalta
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
torstai 21. huhtikuuta 2016
Luminen aamu
Lunta , kuuraa ja -6 astetta pakkasta. On ollut tosi kylmää pari päivää. Tämän aamun valokuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Ihan ei terassikausi vielä ala.
Lintualtaassa kerkes muutama pikkulintu käydä pesulla, mutta nyt se on umpi jäässä.
Aamun ja koko päivän aurinko kylläkin paistoi komeasti. Samaa ei voi sanoa eilisestä. Tuulta, räntää ja valtavia lumihiutaleita. Sellaisia "kinttaita".
Pikkulinnut käy sääliksi näin surkeiden ilmojen vuoksi. Pihapiirissä olen nähnyt jo punakylkirastaan, punarinnan ja västäräkin. Tuleekohan pääskynen äitienpäiväksi?
Mäkirinteessen on nousemassa holvisauna. Ensi viikolla alkaa kaarikatto valmistumaan.
Kylmä on ollut työmiehilläkin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Muuttolinnut saapuvat
Aurinko paistaa ja linnut visertävät...kevät koittaa Kiurunkankaalle. Monet muuttolinnutkin on jo saapuneet: peltojen yllä laulaa kiurut ja töyhtöhyypät lentää lekuttelee. Joutsenet, mustarastaat ja peipposet on bongattu ja jopa ensimmäinen kottarainenkin.
Vääräjoki ei tulvinut kovin pahasti ja jäätkin on melkein lähteneet. Pari jääsumaa näin, jotka nitisivät ja naksuivat lähdön aikeita.
Tulvakuvista tilakuviin...
Kiurunkangas päivän paisteessa.
Ja tässä hieman eri kantilta kuvattuna.
Ihan pakko oli ottaa kuva tästä pellonnurkan vanhuksesta. Yksinään se seisoo vuosikymmenistä toiseen tuulten js sateiden riepottelemana, mutta aina vain yhtä jylhänä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kuumaa
Heinäkuu on kulunut joutui helteessä. Kuumuutta on jatkunut kolme viikkoa ja sadetta vain vähän. Lämmön vuoksi puutarhan kukat kukkivat nop...
-
Lunta, vettä, lunta, vettä....no pääasiassa vettä. Sellaisia on ollut marraskuun viimepäivät. Pari päivää sitten mittari näytti plus kahdeks...
-
Illat pimenevät jo seitsemän aikaan , joten on tunnelmallista sytyttää ulkotulia ja kynttilöitä. Syksyn piristykseksi voi tehdä myös koriste...
-
Syyskuun ensimmäinen päivä, takana kaksi pakkasyötä ja mitenkä ensi yönä? No kesä oli mitä ihmeellisin: kun oli kylmää sitä jatkui monta vii...