Huhtikuun alussa jo ollaan, mutta lunta on vielä paikoin paksusti.
Kolme päivää sitten oli tosi lämmin keli, ihan 11 astetta. Jopa ensimmäinen nokkosperhonen näkyi.
Sitten ilma taas viileni ja tuli kunnon lumimyräkkä.
Lintulaudallakin on käynyt jo ensimmäiset kevätlinnut: peipponen, keltasirkku, vihervarpunen ja mustarastas.
Kylmä tuulinen ilma ulkona, mutta kävelin joenrantaan katsomaan jäälauttoja, mutta eipä niitä enää näkynyt. Kevättulvia ei taida tullakkaan.
Pajunkissat jokirannassa.
Ei näkynyt jäälauttoja.
Puutarha on lumen peitossa, jäädäänpä odottelemaan kevättä.
Ajankohtaisia kuvia ja kommentteja sekä luonnosta että puutarhasta Sievin Kiurunkankaalta
torstai 11. huhtikuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kuumaa
Heinäkuu on kulunut joutui helteessä. Kuumuutta on jatkunut kolme viikkoa ja sadetta vain vähän. Lämmön vuoksi puutarhan kukat kukkivat nop...
-
Lunta, vettä, lunta, vettä....no pääasiassa vettä. Sellaisia on ollut marraskuun viimepäivät. Pari päivää sitten mittari näytti plus kahdeks...
-
Illat pimenevät jo seitsemän aikaan , joten on tunnelmallista sytyttää ulkotulia ja kynttilöitä. Syksyn piristykseksi voi tehdä myös koriste...
-
Syyskuun ensimmäinen päivä, takana kaksi pakkasyötä ja mitenkä ensi yönä? No kesä oli mitä ihmeellisin: kun oli kylmää sitä jatkui monta vii...