lauantai 31. toukokuuta 2025

Tulppaani aika

 Kovin on sateinen valmistujaispäivä. Onneksi otin kuvia eilen tulppaaneista, ennen kuin sade ne hakkaa.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuviin tuli myös purppuratuomi

 

perjantai 30. toukokuuta 2025

Kiurunkankaan Hanami

 Kevät on jo niin pitkällä, että kirsikkapuu on aloittanut kukinnan. Aika vaatimattomat kukat.


 

 

 

 

 

 

Norjanangervo on myös kukassa. Kirsikkapuun alla kukkii myös valkovuokko, kevätkaihonkukka ja  

helmililja.



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valkovuokot ovat muuttaneet värinsä hiukan punertavaksi pitkän kukinnan jälkeen.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänä keväänä helmililjat ovat ilahduttaneet runsaalla kukinnallan. Kaverina kukkii kultatyräkki. 

keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Pääskyset saapuneet

 Lopultakin pitkien kylmien kausien jälkeen lämmintä. Öisin kuitenkin ihan lähellä nollaa, joten varoa saa taimien kanssa. Pääskyset saapuivat KIurunkankaalle kuitenkin taas Äitienpäivänä, kuten muinakin vuosina. Piha hieman vihertää ja vain muutamat kukat on kukkii.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Krookukset kukkivat muutamaa päivää aiemmin kuin nyt kukassa olevat idänsinililjat.


 Korean onnenpensas kukassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Tarha kylmänkukka

 

Kuumaa

 Heinäkuu on kulunut joutui helteessä. Kuumuutta on jatkunut kolme viikkoa ja sadetta vain vähän. Lämmön vuoksi puutarhan kukat kukkivat nop...