keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kukkasipuleita, kuuraa ja kissoja

Pari viikkoa on taas vierähtänyt ja nyt on kunnolla syksy. Viime yönä oli -4 astetta pakkasta, kaikki puut on karistanut lehtensä (paitsi syreeni), talitintit ja tilhit saapuvat pihapiiriin. Pihalla on vielä syysaskareita, mutta toivottavasti tulis pian lunta ja peittäis kaikki tekemättömät työt. Ikävin puoli tuossa on vain se, että se lumi jossain vaiheessa myös sulaa ja paljastaa laiskuuden.























Tänään putsailtiin Tiian kanssa tulppaanin sipuleita ennen istutusta. Nostin sipulit varsineen kevät- kesällä  kukkimisen jälkeen ja vein kuivaan paikkaan odottamaan syksyä ja tänään ne myös istutettiin. Kevät sipulikasvit kukkii useammin jos käsittelee ne näin. Säästää vähän rahaa.

Roskakasvitkin näyttävät kauniilta saadessaan kuurapinnan.

Viiruhelpi eli Phalaris arundinacea  on vanha monivuotinen heinäkasvi ja kasvanut meidän pihalla niin kauan kuin muistan. Vaatimaton kasvupaikan suhteen, mutta siirettyäni taimia runsasmultaisempaan paikkaan innostuivat kasvamaan tiheäksi puskaksi. Tämä kasvi kuulemma menestyy myös hyvin kosteissa kasvupaikoissa. Tykkään laittaa tätä heinää kesäisiin kukkaasetelmiin, keventää kivasti kimppua.

 

Sitten meidän kissoihin.Bon Bon puutarhassa.


  
Sisko Pompadour l. "Pompa" saapuu  paikalle.


Nämä suloiset kissasisarukset ovat 1,5 vuotta vanhoja. Bon Bon on hiukan tukevampi rakenteeltaan, niinpä häntä kutsutaankin joskus Mammaksi.
























Vauhtia riittää vuodenajoista riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevättä odotellessa

 Pakkaset jatkuu ja luntakin on satanut maan peitoksi. Saapa nähdä kuinka puutarhakasvien käy näin epävakaissa sääolosuhteissa. Onneksi kukk...