perjantai 13. kesäkuuta 2014

Syreenien kukkiessa

12.6 Oh,hoh, olipa vesisade. 43 milliä tuli hetkessä täyteen. onneksi olin ottanut kuvia vähän aiemmin. Sateessa se ei olisi onnistunut.
Muuten viime päivät ovat olleet helteisiä ja kauniita, muutamaa ukkoskuuroa lukuunottamatta.
Tässsä on sellaisen ukkoskuuron aikaan ilmestynyt sateenkaari. Kuvaan pääsi myös upeasti kukkivat pihlajat.














































Puutarhan aikaisinpiin kesäkukkijoihin kuuluu Jumaltenkukka l.Dodecatheon meadia. Aniliininpunaista kauneutta  ja erikoisia syklaamikukkia saa ihastella touko- kesäkuun vaihteessa. Olen jakanut turppaita ja saanut aikaiseksi jo melko näyttävän kasvuston. Kesän edetessä kukat ja lehdistö kuihtuvat. Nyt pitää alkaa miettimään, mitä väleihin istuttaa.




































Seuraavaksi esittelen Alaskanlupiinin l. Lupinus nootkatensis. Kukinta alkaa aiemmin kuin komealupiinilla ja on pensasmaisempi. Ei ehkä niin komea, mutta aikainen ja runsaasti kukkiva.



































Ensimmäinen alppiruusuni Rhododendron St Michel l. Marjatan alppiruusu "Mikkeli" kitui kymmtenisen vuotta varmaankin väärässä paikassa ja nyt uudessa kasvupaikassaan innostui kukkimaankin. Takana lumipalloheisi aloittaa kukkimisen.


                                                                                                                                                   Vanhoihin perennoihin kuuluva kesäpikkusydän l. Dicentra formosa on ihanteellinen reunakasvi, joka aloittaa kukkimisen näin kesäkuun alussa. Itse kutsun kukkaa pikku särkynytsydän



































Tulikellukka l. Geum coccineum on kukkinut kauan keittiön sisääntulokäytävän reunalla. Oranssiset kukat loistavat kauas. Jos kuihtuneet kukkavarret katkaisee pois, voi kasvi innostua kukkimaan uudestaan syksyllä.

 Saksankurjenmiekka l. Iris germanica on yksi pihan vanhoista kasveista. Keväällä tein aika rajun tempauksen, jonka olen tehnyt aiemminkin, sillä kulotin kaikki kuihtuneet kasvinosat. Tuloksen näkee tässä, mahtava kukinto. Jos matkitte, niin omalla vastuulla kuitenkin.

 Lopuksi syreeenien kukintaa..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevättä odotellessa

 Pakkaset jatkuu ja luntakin on satanut maan peitoksi. Saapa nähdä kuinka puutarhakasvien käy näin epävakaissa sääolosuhteissa. Onneksi kukk...