Syyskuuta mennään jo puolessa välissä ja ilmat on olleet kivan aurinkoisia. Pari viime yötä oli pakkasen puolella, mutta niinhän se pitää jo ollakkin.
On oikeastaan aika rauhoittavaa tämä syksy. Jollain tapaa sitä nauttii siitä kun luonto vaipuu hiljaa lepotilaan, herätäkseen taas keväällä. Kesän vauhti jää taakse...
Muutamia kuvia on tullut otettua.
Kotipihlajat kantoivat runsasta marjamäärää. Harakatkin sen huomasivat ja sen jälkeen puissa on käynyt sellainen kuhina, että kohta siellä ei ole marjan marjaa.
Tässä yksi pihlajoista kokovartalo kuvassa.
Lämmin syyssää on saanutTarha-alppikärhön l. Clematis"Markham`s Pink kukkimaan uudestaan.
Alppikärhön vieressä kasvaa Latvialainen viiniköynöslajike Zilga.
Niin ja ihan totta omia viinirypäleitä! Zilgaa piti kasvattaa kolme vuotta ennenkuin satoa saadaan. Taimen istutin keittiön ikkunan alle aamuaurinkoon päin. Parina vuonna taimet laskettiin alas seinältä talven ajaksi ja tuettiin taas keväällä uudestaan seinustalle. Varsia leikattiin myös keväällä. Nyt köynnös on niin iso, että sitä on mahdotonta laskea alas. No katsotaan kestääkö ensi talven
Tämä ihanuus on DAHLIA x pinnata l. kaktusdaalia "Park Prinsess".
Lopuksi kuva punahatuista, jotka antavat mettä syksyn pörriäisille.
Ajankohtaisia kuvia ja kommentteja sekä luonnosta että puutarhasta Sievin Kiurunkankaalta
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kuumaa
Heinäkuu on kulunut joutui helteessä. Kuumuutta on jatkunut kolme viikkoa ja sadetta vain vähän. Lämmön vuoksi puutarhan kukat kukkivat nop...
-
Lunta, vettä, lunta, vettä....no pääasiassa vettä. Sellaisia on ollut marraskuun viimepäivät. Pari päivää sitten mittari näytti plus kahdeks...
-
Illat pimenevät jo seitsemän aikaan , joten on tunnelmallista sytyttää ulkotulia ja kynttilöitä. Syksyn piristykseksi voi tehdä myös koriste...
-
Syyskuun ensimmäinen päivä, takana kaksi pakkasyötä ja mitenkä ensi yönä? No kesä oli mitä ihmeellisin: kun oli kylmää sitä jatkui monta vii...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti