keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Äitienpäivä lähestyy

Tervehdys Sievistä! Kevät on edennyt jo toukokuun puolelle. Säät ovat olleet yllättävän kylmiä ja tuulisia, mutta nyt pari päivää auringonpaistetta on tuntunut lohduttavalta... kesä tulee kyllä vielä. Eilen satoi vettäkin ihan kohtuudella ja maa alkoi tuoksua kivasti. Vesisadetta luonto jo tarvitsikin, sillä aamulla noustessa ylös tuntui kuin ruoho olisi kasvanut yön aikana pituutta ja näytti jo niin vihreältä.
Eilisen sateen aikana kävin lenkillä ja otin muutamia kuvia. Yritin kovasti ottaa kuvan kevätpiiposta, ne kun kukkivat juuri parhaillaan, mutta kamera ei suostunut kohdentaan niin hentosta kukkaa.
























Muurahaispesässä oli melkoinen kuhina päällä.
























Tässä on toissa pääsiäisen ruukkunarsissit. Iskin sipulit puun juurelle kellaripolun viereen ja sieltä ne pilkistävät. Kukkavarret on todella matalat, minkäs teet.















































Toinen kiva yllätys on kartiohuhtasienen ilmestyminen nurmikolle vuorenkilpipenkin viereen. On ne siinä aikaisempina vuosinakin kasvaneet. Saa nähdä putkahtaako niitä lisää???
























Vielä yksi kuva kevätkukkijoista....idänsinililja on vain niin ihana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevättä odotellessa

 Pakkaset jatkuu ja luntakin on satanut maan peitoksi. Saapa nähdä kuinka puutarhakasvien käy näin epävakaissa sääolosuhteissa. Onneksi kukk...