maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisviikko

Viimeinen pääsiäispäivä on kulunut aurinkoisissa merkeissä. Lumet sulaa ihan silmissä ja sulamisvedet tekevät pikkupuroja. Palaan kuitenkin viikon takaisiin tapahtumiin, sillä silloin tilanne oli aivan toinen.

 Alkuviikko oli kylmää. Pakkasta öisin -16 astetta. Päivisin onneksi vähän lämpimämpää. Kunnon yöpakkaset kovettivat lumen pinnan niin vahvoiksi, että naapurin lapset pyöräilivät kestohangilla. Kuvassa on kotitie.
















Silloin syntyi kivan kuuraisia oksia.



Kotikoivu morsiushunnussa.






















































Päivät kuluivat pääsiäistä kohti ja kokon teko oli kovassa vauhdissa.

Pääsiäiskokko syttyy.
























Pääsiäiskokolla on vanhat perinteet täällä pohjois- pohjanmaalla. Melkeinpä joka kylällä on oma kokko. Lauantain sää oli mukavasti hiukan plussan puolella, mutta ilalla alkoi tuulla, jonka takia ilta tuntui kylmältä.
























Ilta pimeni nopeasti, onhan vielä maaliskuu ja talviaika
























Monta pannullista nokipannukahvia keitin kokkovieraille.
Pääsiäispyhät olivat ihanan aurinkoisia ja lämpömittari kipusi lähelle kymmentä astetta. Kevään alkaa aistimaan ilmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevättä odotellessa

 Pakkaset jatkuu ja luntakin on satanut maan peitoksi. Saapa nähdä kuinka puutarhakasvien käy näin epävakaissa sääolosuhteissa. Onneksi kukk...