tiistai 26. heinäkuuta 2016

Heinäkuun hellettä

On mahtavat hellepäivät menossa. Lämpötila 28 varjossa, auringonpuoleiselle mittarille ei tahdo oikein uskaltaa katsoa. No lämmintä on ollut jo useamman päivän ajan. Ukkoskuuroja on luvattu, mutta ei ainakaan vielä näy pilviä.
Metsässä on mustikat ja villivadelmat kypsyneet. Varsinkin vadelmasato tulee olemaan tosi runsas. Olen käynyt jo muutaman kerran vadelmia poimimassa. Viimeisin poimintakerta päättyi vai varsin huonosti, sillä astuin maa- ampiaispesään ja sain nilkkaan pistoksen, onneksi vain yhden.
Tänä vuonna noita hyönteisiä riittää. Tuo oli jo toinen pistos tänä kesänä.
Kuvauskohteiksi otin, kuinkas muuten, liljoja ja ruusuja.

 Madonnalilja kukkii komeasti ja tuoksu on varsinkin illalla huumaava.























Tässä vielä lähikuva kaunottaresta.

 Lilium Henry, uusi tuttavuus. Tervetuloa puutarhaan.

























Tässä keltakukkainen lilja ja Golden Tiara kuunlilja.






Ritarinkannukset "Delphinium" ovat kasvaneet yli kaksi metrisiksi.































Ruusujen kanssa on ollut ongelmia. Talvi palellutti monta jaloruusua ja kirvat ja punkit yrittivät tuhota runkoruusut. Jouduin karsimaan kaikki viottuneet lehdet, niin että ruusuista jäi melkein pelkät tyngät. Ihmeesti ne ovat tuosta käsittelystä toipuneet ja alkavat nyt kukkimaan.
























Da Vinci ruusu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevättä odotellessa

 Pakkaset jatkuu ja luntakin on satanut maan peitoksi. Saapa nähdä kuinka puutarhakasvien käy näin epävakaissa sääolosuhteissa. Onneksi kukk...