perjantai 31. joulukuuta 2021

Uuden vuoden aatto

 Kohta on vuosi 2021 takana. Joulun alla sää oli aika vaihtelevaa...pakkasta ja sekä vesisadetta. No sellaista sää tahtoo nykyään olla, hyvin vaihtelevaa. Joulu vietettiin pohjois-pohjanmaalla 20 asteen pakkasessa. Ihan kiva niin.

Jännityksellä saa odotella kevättalven ilmoja. Tuleeko yhtä kovat pakkaset kuin viime vuonna?

Pihapiiri on vaipunut talvilevolle, mutta ei ihan kaikki. Jäniksiä ja rusakoita on todella paljon, ja ne eivät pelkää hypellä pitkin pihamaita. Myös peltopyyt vipeltävät pihan pokki. Suurten kuusten suojissa raakkuu pieni parvi variksia, joiden äänestä ei talon pieni vahtikoira tykkää, vaan saa aikaan armottoman räksytyksen.


Viime yönä satoi aika paljon lunta. Kuvan otin pikkuisen ennen sinistä hetkeä.






























Vaikka pakkasta on vain 5 astetta, tuuli teki ilmasta kylmän. Holvisaunan piipusta tuleva savu lähti ihan vaakana.














Sininen hetki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevättä odotellessa

 Pakkaset jatkuu ja luntakin on satanut maan peitoksi. Saapa nähdä kuinka puutarhakasvien käy näin epävakaissa sääolosuhteissa. Onneksi kukk...