sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Heinäkuun helteet???

...nyt ne saapuu, nimittäin lämpimät päivät. Kuukausi meni kylmän säärintaman ja sateiden vallitessa, hellejakso on kaivattua.
Puutarhakuvissa on tällä kertaa kaksi kaunokkikasvia..
























Centaurea montana l. vuorikaunokki on sitkeä terve kasvi, joka levittäytyy siemenien avulla, mutta ei haitaksi asti. Kukan varret ovat sen verran hentoiset, että puska hyvin herkästi alkaa lamoamaan ja keskelle tulee tyhjä kohta, kuten kuvassa näkyy. Jos kukkavarret poistaa kukinnan jälkeen, kasvi tiheentyy ja kasvattaa uudet kukat syyskesäksi

Tässä on sitten  tuoksukaunokki Centaurea moschata alottelemassa kukintaa































Yli kaksikymmentä vuotta pihalla kasvanut teresanruusu
Rosa "Therese Bugnet" on aukasissut tuoksuvat kukkansa. Viime talven jäljiltä puskaan tuli hiukan kuivuneita oksia, mutta ei se kukintaa haittaa. Teresanruusu leviää jonkin verran juuriversojen kautta., joten ystävät saavat silloin tällöin lahjaksi ruusuntaimen.






















Keijunkukka l. Heuchera kukinnassaan.
































Ja tässä on aivan ihastuttavan näköisenä tarhakylmänkukan siemenkodat.






























Samainen kasvi ilta-auringossa kuvattuna.































Tahdon kiittää kaikkia blogiani sauraavia, 2000 katselukertaa täyttyi. Katsojia on ollut jopa Singaporesta asti. KIITOS KIINOSTUKSESTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevättä odotellessa

 Pakkaset jatkuu ja luntakin on satanut maan peitoksi. Saapa nähdä kuinka puutarhakasvien käy näin epävakaissa sääolosuhteissa. Onneksi kukk...